UUSI SEELANTI
Tästä kohteesta pystyisi kirjoittamaan vaikka satasivuisen kirjan mutta koitan pitää jutun lyhyenä ja tiivistettynä kertomuksena kuvilla maustettuna.
Uusi – Seelanti oli maailmanympärireissumme yksi odotetuimmista kohteista. Lähinnä siksi, että edessä oli yli kolmen viikon road trip henkeäsalpaavissa maisemissa, jonka aikana oli tarkoitus ajaa koko Uusi – Seelanti ympäri ja viettää öitä erilaisissa motelleissa ja campingalueissa. Autona meillä oli välttävän kuntoinen Campervani, jolla ehdittiin tehdä matkaa yli 3000 km ennen sitä ”kohtalokasta” kolaria.
Uusi – Seelanti on saarivaltio, joka koostuu pääasiassa kahdesta pääsaaresta, etelä – ja pohjoissaaresta. Etelä tunnetaan mm. vuoristoistaan, vuonoistaan, jäätiköistään, adrenaliininarkkareiden suosimasta Queenstown kaupungista, jäätiköistään, Milford Soundista sekä Abel Tasman luonnonpuistosta. Pohjoisessa mainetta taas tekee mm. Rotoruan kuplivat kuumat lähteet, saaren maorikultuuri, hobittikaupunki yms. Etelä on pinta-alaltaan pohjoista suurempi mutta silti pohjoissessa asuu 70 % koko maan väestöstä. Pohjoisessa sijaitsee Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington sekä maan suurin kaupunki Auckland. Uuden – Seelannin maaperä on todella aktiivinen, joten maanjäristykset ovat jossain muodossa lähes arkipäivää lähes kaikkialla. Itse emme niitä onneksi joutuneet kokemaan.
Uusi – Seelanti on todellinen road trip paratiisi ja mielestäni ainoa keino tutustua maahan kunnolla. Maisemat ovat koko ajan todella timanttisia kaikkien niiden upeiden vuorien, jokien, järvien sympaattisten kaupunkien, eläinten ja moneen muun itselle ei niin tavanomaisten seikkojen vuoksi. Pelkästään maisemista voisi kirjoittaa kymmeniä sivuja mutta annetaan kuvien puhua puolestaan. Road Tripissä parasta on se, että ikinä ei tiedä mitä päivän aikana tapahtuu vaan kaikkea siistiä vaan tapahtuu ja näkee, varsinkin Uudessa – Seelanissa.
Roadtripillä tulikin ajettua joka päivä satoja kilsoja. Medinellä ei ole korttia, joten ajaminen jäi meikäläisen harteille. Sinänsä se ei haitannut, koska tykkään ajamisesta ja mikäs siinä on kruisailla tollasissa maisemissa. Ainoa vaan, että vasemmanpuoleinen liikenne vaatii kyllä koko ajan tarkkaavaisuutta. Koko ajan.
Meidän Roadtrip alkoi eteläsaaren Christchurchista, joka tunnetaan nykyisin vuonna 2011 kaupunkia pahoin ravistelleesta ja satoja kuolonuhreja vaatineesta rajusta maanjäristyksestään. Koko kaupunki sijaitsee alueella, jossa maanjäristyksiä tapahtuu todella usein. Vuoden 2011 maanjäristys oli kuitenkin poikkeuksellisen raju ja se ei tosiaan paljoa kaupunkia säästellyt. Suurin osa kaupungista on vieläkin joko rauniona tai kunnostuksen alaisuudessa. Keskusta on suurimmaksi osaksi autiota, joka on sinänsä surullista nähtävää, varsinkin, kun on nähnyt kuvia siitä, millainen kaupunki oli parhaimmillaan. Ostoskeskus ja kaikki keskustan liikkeet ja ravintolat oli rakennettu kaupungin ytimeen todella tyylikkäästi konteista, joissa oli käytetty kyllä mielikuvitusta. Uudessa – Seelannissa suurin osa taloista on rakennettu normaalia kestävämmin kestämään lieviä maanjäristyksiä. Isoimmissa rakennuksissa käytetään ns. jousto- tekniikkaa, jossa rakennuksien pohjille asennetaan ”jousen” tapainen viritelmä maanjäristysten aiheuttamien vahinkojen estämiseksi.
Christchurchiin tutustumisen jälkeen päätettiin lähteä ajamaan eteläsaarta alaspäin kohti Dunedin nimistä yliopistokaupunkia. Matkaa Dunediniin oli sen verran paljon, että päätettiin matkalla jäädä yöksi Moeraki nimisen mestan camping alueelle, jota isännöi sellainen hauskan näköinen aussiaksenttia puhuva viisissäkympissä oleva elämäntapahippi. Illalla nautittiin omia eväitämme ja juotiin valkkaria meren pauhatessa campingalueen vieressä ja seuraavana aamuna matka taas jatkui. Matkan varrella käytiin tsekkaamassa Moeraki Bouldersit, jotka ovat luontoäitin luomia pyöreitä kivilohkareveistoksia. Historiasta en ehtinyt ottaa selvää.
Dunedin on hauska paikka. Katukuvassa näkee paljon nuoria, sillä kaupungissa sijaitsee Otago niminen yliopisto. Dunedissa mieleen jäi ehdottomasti Baldwin Street, joka on maailman jyrkin liikennekäytössä oleva katu. Itse en olisi tolla meidän autolla kyllä uskaltanut siitä vetää. Mieleen jäi myös ajelu kauniissa Otago Peninsulassa, jossa bongasi paljon kaunista luontoa ja kaikennäköisiä eläimiä.
Dunedinistä päätettiin jatkaa matkaa suoraan monimuotoiseen Queenstowniin, joka on Uuden – Seelannin seikkailukaupunki keskellä henkeäsalpaavia vuoristoa ja Wakatipu järveä. Queenstown on paikka, jossa saa adrenaliinin virtaamaan veressä huolella. Tarjolla on benjihyppyä monessa eri muodossa, varjoliitoa, koskenlaskua, mäkiautoilua, kuumailmapalloilua, laskuvarjohyppyä, laskettelua, swing hyppyjä sekä monia muita yllytyshulluille sopivia lajeja. Itsehän kokeilin 200 metrin swing loikkaa, josta riitti virtaa koko loppupäivän ajaksi. Ylinopeussakkojen välttämiseksi jäätiin onneksi yöksi kaupunkiin, sillä siinä mielentilassa ratin taakse meneminen ei varmasti olisi ollut hyvä idea. Queenstownissa fiilis on kuin jossain laskettelukeskuksessa, minne jengi on tullut viihtymään, nauttimaan harrastuksista sekä bailaamaan after-ja before-skiitä. Maisemat on jäätäviä. Niitä pääsee tsiikailemaan tuolihissillä myös vuorenhuipulle. Monella uusi-seelantilaisella on täällä myös kesämökki. Queenstownissa kannattaa ehdottomasti kokeilla kuuluisaa Ferburger hampurilaisravintolaa, joka on suorastaan makuelämys!
- Queenstown
Queenstownin jälkeen suunnattiin Te Anaunin kautta Milford Soundeille, jossa tarkoitus oli päämäärään päästäessä lähteä muutaman tunnin vuonoristeilylle upeiden vuorien keskelle tsekkailemaan upeita vesiputouksia ja maisemia. Pelkästään ajomatka Milford soundeille oli älyttömän upea. Jälleen kerran ne maisemat. Ei niitä voi sanoin kuvailla. Ne on vaan niin jäätävän upeita. Milfor soundiin ajettaessa ajetaan pikkuhiljaa koko ylemmäs aina vuoren läpi rakennetun tunnelin kautta, jonka jälkeen laskeudutaan ajamalla niin alas, että korvissa tuntuu korkeuseroista johtuvat paineet. Periltä löytää pienen sataman, josta risteily alkaa.
Milford Soundien jälkeen suuntasimme Eteläsaaren pohjoisosaa kohti. Muutama päivä meni ajellessa ja yöpyessä saaren keskiosassa, jonka aikana tuli nähtyä jälleen upeiden maisemien, jokien ja järvien lisäksi myös niin monta lammasta, että niistä näki untakin seuraavana yönä. Uudessa – Seelannissa on intensiivistä karjataloutta ja siksi lampaitakin on sellainen 35 miljoonaa. Voin sanoo, että ihan pari näky matkalla… Saaren keskiosan eniten mieleen jäänyt paikka oli kirkas ja turkoosininen Lake Tekapo järvi. En ole eläissäni nähnyt niin puhdasta järvivettä. Mieleen matkan aikana jäi myös todella matalalla olleet pilvet, jotka ripotteli vettää aika ajoin melko runsaastikin. Pilvet olivat niin matalalla, että melkein odotti niiden osuvan auton kattoon.
Saaren keskiosassa ajelun jälkeen tiemme päätyi valaskaupunki Kaikouran kautta satamakaupunki Pictoniin, josta olisi tarkoitus hypätä myöhemmin autolauttaan ja siirtyä sillä Pohjoissaarelle. Kaikourassa olisi päässyt tsiikailemaan valaita mutta se oli niin sikahintaista ja vaivalloisen kuuloista hommaa, että jäi sitten tekemättä. Lisäksi ei ollut mitään takuita, että niitä valaita edes näkee. Sen sijaan nähtiin isoja ja villejä merileijonia, jota pääsin lähestymään melkein kosketusetäisyydelle asti. On se iso elukka!
Picton oli pieni satamakaupunki, jonka kautta kuljettiin eteläsaarelta pohjoissaarelle. Sinne meidänkin oli tarkoitus mennä pian mutta ennen ylitystä päätettiin ajaa vielä Abel Tasmanin national parkkiin ja tehdä pienimuotoinen kävelyretki siellä. Abel Tasmanin puisto on todella suuri ja kaunis kansallispuistoalue. Moni uusi-seelantilainen tulee tänne lomailemaan, sillä täällä on kauniit hiekkarannat, viihtyisiä motelleja ja campingalueita, upeita kävelyreittejä yms.
Pictonista Abel Tasman National Parkkiin johti osittain kapea ja mutkikas vuoren päälle rakennettu Queen Charlotte road, jonka varrella asui erä suomalainen Sirpa Alalääkkölä niminen taiteilija. Tien varrella olevan ”Art by Sirpa”- kyltin nähtyämme päätettiin käydä jopa ovella kolkuttelemassa mutta harmiksemme ketään ei ollut kotona. Olisi ollut hauska käydä kylässä morjestamassa!
Picton on taas sympaattinen pikkukylä, jossa yövyttiin pari päivää todella hyvätasoisessa Getaway nimisessä motellissa. Siellä viihtyi ja otti mielellään lepoa pari päivää, sillä takana oli jo yli lähes 2500 kilometriä. Parin lepopäivän jälkeen ostettiin paikka autolautalta, jolla siten siirryttiin eteläsaarelta pohjoissaarelle kätevästi.
Pohjoissaarella meidän ensimmäinen kohde oli pääkaupunki Wellington. Kaupunki oli tämän road tripin ensimmäinen kaupunki, jossa oli citymäinen fiilis. Täällä viihdyttiin pari päivää käyden mielenkiintoisissa kahviloissa, ravintoloissa, ostoksilla, elokuvissa sekä Te Papa – museossa, jossa pääsi tutustumaan Maori kulttuuriin sekä erilaisiin arkipäivän käytäntöihin siinä, miten paikalliset elävät jatkuvan maanjäristyksen uhan alla.
Pohjoisaaren suunnitelmiimme kuului Wellingtonissa palloilun jälkeen ajo Ruapehuun, joka tunnetaan kauniista maisemistaan (jälleen) sekä aktiivisen tulivuoren tuntumassa menevästä Tongariro Crossing vaellusreitistään, joka on maailman yksi parhaimpia kävelyreittejä. Ruapehun jälkeen tarkoitus oli ajaa muta-altaista ja geysireistä tunnettuun Roturuaan pariksi päiväksi kylpemään kuumille lähteille, jonka matka olisi jatkunut kiiltomatojen asuttamalle Waitomo Cavesilla. Siellä olisi ollut tarkoitus tehdä pieni luolavaellus ja jatkaa matkaa Uuden – Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin, jossa oltaisiin viihdytty useampi päivä ennen Fijille lähtöä.
Suurin osa pohjoissaaren kokemuksista jäi kuitenkin kokematta kolarin vuoksi. Wellingtonista päästiin kyllä Ruapehuun saakka, jossa alunperin piti tehdä se aikaisemmin mainittu, kuuluisa Tongariro Crossing kävely. Paikalle päästyämme kuitenkin todettiin, että jätetään kävely tällä kertaa välistä ja jatketaan matkaa samantien Roturuaan, jossa meitä odotti kylpeminen kuumissa lähteissä.
Matkan varrella pysähdyttiin hetkeksi Tongariro National Parkin lähellä olevaan taukopaikkaan, josta avautui myös aika hulppeat näköalat aktiiviseen savua tupruttavaan tulivuoreen. Siinä tuli lepäiltyä hetki ja räpsittyä muutama haippi kuva, joka jäikin viimeiseksi tältä road tripiltä napsituksi kuvaksi.
Uudessa – Seelannissahan on tosiaan vasemmanpuoleinen liikenne ja kyseinen taukopaikka sijaitsi tien oikealla puolella. Vaikka takana oli Australiassa ja Uudessa – Seelannissa jo yhteensä yli 5000 km ajoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä, vei jokin ajatuskatko auton oikealle kaistalle. Ehdin ajaa varmaan parikymmentä sekuntia väärää kaistaa, kunnes tajusin tilanteen. Se oli liian myöhäistä. Mutkan takaa ilmestyi vajaa 80km/h ajava auto, jonka kanssa ajettiin suhteellisen raju nokkakolari. Meidän road trip päättyi sairaalareissuun siis Turangi nimisen mestan kohdalla ikävimmällä mahdollisella tavalla.
Tuosta myös juttua lisää:
GALLERIA (KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT SEN ISOMMAKSI)
