Summer Up

Summer Up nimeä kantava tapahtumahanke ja myöhemmin siitä syntynyt tapahtumayhtiö on ensimmäinen elämäntyöni.

Summer Up käsitteenä sai alkunsa vuonna 2003 Lahden Mukkulan rantaan perustamastani musiikkitapahtumasta. Tapahtuma keräsi ensimmäisenä vuotenaan 23 kävijää ja kasvoi vuosien aikana parhaimmillaan yli 40.000 osallistujan massafestivaaliksi (2012).

Tapahtuma oli vaikutuskauteni aikana Suomen suurin kotimaiseen hiphop musiikkiin ja kulttuuriin keskittyvä yleisötapahtuma, merkittävä ilmiö itsessään sekä yleisesti kävijämäärältään suurimpia (top 10) musiikkifestivaaleja Suomessa omana aikanaan. 

Summer Upista kasvoi kehityksen myötä kotimaisen hiphop musiikin ja kulttuurin tärkeä mielipidevaikuttaja sekä lopulta valtakunnallisesti tunnettuksi tapahtumatuotantoyhtiöksi, jonka tuottamissa tapahtumissa vieraili vuosittain parhaimmillaan yli 100.000 eri kuluttajaa ja jossa työskenteli useita satoja eri työntekijöitä. 

Summer Upin tuotantoja olivat Summer Up – festivaalin lisäksi mm. Summer Up Cruise risteilyt, GOOM – risteilyt, Abiristeilyt, Summer Sound – festivaali, kansainväliset Stars Of The Stadium – Big Air kilpailut, eri konsertit ja kiertueet sekä erilaiset suuret ja pienet yritysjuhlat. 

Matkani Summer Upin parissa päättyi vuonna 2015 myydessäni yhtiöni N.C.D Production Oy:lle. Nykyisin tapahtumien järjestämisoikeudet omistaa Nelonen Media Live Oy.

 

KOOSTEVIDEOITA

2015
2014
2013
2012 (1 & 2)

SUMMER UP VUODET 2003 – 2015 JULISTEINA
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi