ETUSIVU

Nimeni on Martin Mustonen.

Olen 20 vuoden yrittäjätaustan omaava ja erityisesti suurten yleisötapahtumien parissa ansioitunut projektinjohtaja.

Omaan kokemusta ja onnistumisia erityisesti yrityksien ja konseptien kehittämisestä, tapahtumatuotantojen ja -projektien johtamisesta, kuluttajia kiinnostavien brändimielikuvien rakentamisesta, kumppanuuksien ja sponsoroinnin toteuttamisesta, myynnin kasvattamisesta sekä huomiota herättävien markkinointitoimien jalkauttamisesta. Olen ehdottomasti innostuja sekä palkintojakin saanut innostajapersoona, jonka mielestä suurin voimavara, mitä ihminen voi tarjota on nimenomaan aito intohimo omaa tekemistä kohtaan.

Koen olevani hyvin idearikas hahmo, ratkaisukeskeinen suorittaja, asiantuntijoiden ymmärtäjä sekä kokonaisuuksia hallitseva projektin vetäjä, joka elää eteenpäin vievistä tavoitteista ja joukkueen voimasta.

Omaan laajan kontaktiverkoston useilla eri toimialoilla, joka auttaa minua ratkaisemaan asioita tarvittaessa hyvinkin nopeasti .

Minua on kutsuttu vuosien aikana haasteiden ratkaisijaksi sekä visionääriksi. Rakastan totta tosiaan ideoida ja katsoa asioita pitkälle sekä pohtia suuria.  Rakastan kuitenkin ennen kaikkea viedä ideoita myös maaliin saakka. Elän mottoni mukaan: ” ei ole ongelmia, on vain tilanteita ennen ratkaisua”.

Olen ideoinut tuhansia konsepteja. Näistä parikymmentä olen perustanut, lanseerannut ja toteuttanut. Osa on mennyt täysin puihin, osa on jäänyt +- tasolle mutta muutama myös onnistunut täydellisesti. Olen sitä mieltä, että tuhannesta ideasta yksi on aina miljoonabisnes. Yhdistelmällä luovuutta, rohkeutta ja intohimoa voi saada paljon aikaiseksi.

Olen onnistunut luomaan ja rakentamaan vuosien aikana toimivia suuria kymmenien tuhansien kokoisten yleisöjen musiikkifestivaaleja – ja konsepteja, tapahtuma-alan tuotantoyhtiöitä, ravintolakonsepteja, artistikiertueita, media-alan yrityksiä, yökerhoja,  yrityksiä sekä valtakunnallisesti menestyneitä kuluttajatuotteitakin. Kaikenlaista mahtuu 20 vuoden ajalle.

Näiden 20 vuoden aikana olen onnistunut toteuttamaan niin maissa kuin merillä ja niin yrityksille kuin kuluttajille ja niin urheilun ja kulttuurin parissa lähes 1000 erilaista eri kokoista yleisötapahtumaa. Suurimmat, täysin omatuotantoina toteutetut yleisötapahtumani ovat keränneet paikan päälle yli 40.000 eri osallistujaa yhden viikonlopun aikana. Eri toimeksiannoista olen saanut kunnian tuoda osaamistani myös useisiin muihin projekteihin, parhaimmillaan 80.000 osallistujan kokoisiin tapahtumiin. Mukaan mahtuu siis musiikkifestivaaleja, suuria stadionkonsertteja, massiivisia mediatalojen yksityistilaisuuksia, menestyviä risteilytapahtumia ja maailmanluokan lumilautailuakin.

Omatuotantotapahtumissamme ovat vierailleet Suomen suurimmat tähdet sekä kansainvälisesti kiinnostavimmat nimet, kuten Nicki Minaj, Avicii, Axwell, Rae Sremmurd, Armin van Buuren, Fat Joe, Sean Paul sekä useita muita kansainvälisiä tähtiä.

Olen tottunut vuosien aikana perustamaan useita yrityksiä ja konsepteja nollasta, rakentamaan niistä liiketoiminnallisesti kannattavia ja myymään niitä jopa eteenpäin uusille omistajille. Osaan kehittää hyvistä ideoista liiketoiminnallisesti kannattavia, löytää oikeita ihmisiä ympärille sekä viedä asioita maaliin.

Arvojani ovat luotettavuus ja rehellisyys sekä lojaalisuus.

Olen koulutukseltani Yrityshallinnon ja henkilöstön johtamisen Tradenomi.

Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen kuntoilu sekä erityisesti jalkapalloilu, jonka äärellä vietän paljon 7v. poikani kanssa kahdestaan sekä valmentamalla poikani joukkuetta aika ajoin. Jos aikaa riittää, käyn joskus ulkomailla sukellusreissuilla ja syömässä hyvää ruokaa ystävieni kanssa.

Siinäpä se minusta! Kiitos kun luit!

Jos koet, että voisin olla sinulle tai yrityksellesi avuksi omilla vahvuuksillani, ole ihmeessä yhteydessä ja mietitään, miten  voitaisiin tehdä yhdessä jotain hienoa!

CONTACT:
+358 46 811 1414
martin.mustonen (at) martinmustonen.fi