MARTIN

Nimeni on Martin Mustonen.

Olen Neuvostoliiton Leningradissa vuonna 1984 syntynyt ja Lahdesta kotoisin oleva monialayrittäjä sekä ylpeä pienen pojan isä. Nykyään asun perheeni kanssa Helsingin Herttoniemen Rannalla.

Yrittäminen on minulle elämäntapa, jonka ohella myös matkustaminen ympäri maailmaa ja erinomaiset ravintolakokemukset ovat minulle suuria intohimon kohteita.

Olen perustanut elämäni aikani useita eri yrityksiä, joista kaksi olen onnistunut myymään eteenpäin.

Parhaiten minut tunnetaan Summer Up yhtiön, saman nimisen festivaalin perustajana sekä lukuisien muiden tapahtumien toteuttajana ja kehittäjänä. Toimin Summer Up yhtiön ja saman nimisen festivaalin johdossa perustamisvuodesta 2003 lähtien aina vuoteen 2015 saakka, jonka aikana festivaali kasvoi 23 hengen kaveriporukan kokoontumisesta parhaimillaan lähes 40.000 festivaalivieraan suurtapahtumaksi. 

Toimikauteni aikana yhtiömme tuotti satoja erilaisia kuluttajatapahtumia, yritystapahtumia, festivaaleja sekä teemoitettuja charter risteilyjä. Tunnetuimpia tuotteitamme olivat esimerkiksi Summer Up – festivaali, Goom  risteilyt, Abiristeilyt, Summer Up Cruise sekä Summer Sound festivaali. Parhaimillaan omissa tapahtumissamme vieraili vuosittain yli 100.000 suomalaista. Olemme olleet osaltamme mukana tuottamassa myös Cheekin 2014 olympiastadion keikkoja sekä isoja tuhansien osallistujien yritysjuhlia.

Myimme Summer Up Oy:n kaikkineen sen omistamineen tapahtumineen HimosLomat yhtiöille heinäkuussa 2015. 

Toimin tällä hetkellä yhtiöni Mustonen & Hakala Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Harrastuksiini kuuluvat matkustelu, musiikki, sukeltaminen, salikuntoilu, jalkapalloilu sekä hyvä ruoka! Olen myös yksi Lahti United nimisen bändin jäsenistä.

Vapaa-aikani haluan viettää perheeni ja hyvien ystävieni kanssa. Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Perheeseeni kuuluu avovaimoni Medine, poikani Damil,  isäni Pekka, pikkusiskoni Susanna sekä lukuisat hyvät ystäväni.

Omaan juuret venäläiseen kulttuuriin rakkaiden edesmenneiden äitini ja babuskani kautta. Olen juuristani ja kielitaidostani hyvin ylpeä.

Minut tunnetaan yleisesti ottaen hyvin yrittäjähenkisenä ja innovatiivisena kaverina. Vahvuuksiani ovat liiketoiminnan kehittämisen taidot, monipuolinen markkinoinnin, konseptoinnin ja lanseeraamisen vahva osaaminen erityisesti henkilöbrändien ja kuluttajatuotteiden äärellä erityisesti sosiaalisen median ympärillä, projektihallinnan sekä yrityksen taloudenhallinnan – ja kehittämisen taidot.

Mottoni on, että kaikki on kovalla työllä mahdollista!

Sivujeni kautta pääset kiinni sosiaaliseen mediaani sekä saat lisätietoa minusta yleisesti.

Voit seurata minua:
FB: Martin Mustonen
Instagram: Martin Mustonen
Instagram: #martinmatkaa
Linkdl: Martin Mustonen

Minut tavoittaa myös:
martin.mustonen(at)muha.fi

_________________________

SUMMER UP TARINA:

Lisää Summer Up tarinastamme voit lukea näistä linkeistä:
SUMMER UP TARINA: MARTIN & OSKARI  
ESS.FI / Martin Mustonen jättää Summer Upin

Teimme syksyllä 2015 myös toisen yrityskaupan, kun myimme Lahden Satamassa sijaitsevat Laivaravintolamme CMB Ravintoloille.
Lue lisää tästä: Uusilahti.fi / Mustonen & Hakala myivät Lahden sataman ravintolalaivat

_________________________

 

MARTIN MUSTONEN DETAILS:

Mustonen & Hakala Oy 

  • Hallituksen puheenjohtaja
  • Perustaja, pääomistaja
  • Tytäryhtiöt: Resto & Rante Oy, Suomen Saunailta.fi Oy
  • Osuusyhtiöitä: Finnish Urban Media Group Oy (FUM.FI)
  • 09/2009–>

Resto & Rante Oy

  • Perustaja
  • Yhtiön ravintolat: Hello! American Diner Lahti & Turku

Finnish Urban Media Group Oy

  • Perustaja
  • FUM Urban Media Group julkaisee FUM.FI kanavaa.
  • FUM.FI on urbaanin musiikin ja kulttuurin kanava, joka julkaisee sisältöä kulttuurin ilmiöistä, persoonista, artisteista, vaikuttajista,  musiikista, historiasta sekä urbaanista elämäntavasta.

Tapahtumatuotantoyhtiö Summer Up Oy

  • Mustonen & Hakala Oy on Summer Up Oy:n alkuperäinen perustaja.
  • Olen itse Summer Up Oy:n päätapahtuman ”Summer Up – festivaalin” alkuperäinen perustaja.
  • Mustonen & Hakala Oy myi Summer Up Oy:n HimosLomat yhtiöille kesällä 2015.
  • Toimin Summer Up Oy:n Toimitusjohtajana perustamisvuodesta 2003 aina 2015 vuoteen saakka.
  • Summer Up Oy tuottaa tapahtumia ja festivaaleja eri puolella Suomea
  • Summer Up Oy:n tapahtumatuotannot: Summer Up – festivaali, Summer Sound  – festivaali, Goom – risteilyt, Summer Up cruise – risteilyt, Abiristeilyt.
  • 2003-2015

Lahden Sataman Helmet Oy

  • Lahden Satama Helmet Oy perustettiin Mustonen & Hakala Oy:n toimesta vuonna 2012, kun yhtiö hankki omistukseensa Lahden Satamassa sijaitsevat M/S Kaunis Veera & S/S Ilona ravintolalaivat.
  • Mustonen & Hakala Oy:n 100 % tytäryhtiö vuosina 2012 – 2015.
  • Mustonen & Hakala Oy myi ravintolalaivat CMB Ravintoloille syksyllä 2015.
  • Ravintolatoimintaa: Laivaravintolat Kaunis Veera & Ilona
  • 2012-2015

Luottamustehtäviä

  • Lahden Kaupunginvaltuutettu Kok. (2013 -2015)
  • Lahden Liikunta – ja kulttuurilautakunnan jäsen (2013-2015)
  • Lahden Sibeliustalon hallituksen jäsen (2013 -2015
  • Heinolan kauppaopiskelija Ry, varapuheenjohtaja (2005- 2006)
  • Mukkulan Lukion oppilaskunnan jäsen (2000-2003)

Palkintoja ja tunnustuksia

  • Vuoden positiivisin lahtelainen Martin Mustonen / Positiivarit ja Lahden nuorkauppakamari Ry. (2012)
  • Kauppalehden menestyjäyritys Mustonen & Hakala Oy (2012)
  • Korkein AAA – luottoluokitus Mustonen & Hakala Oy (2012 lähtien)
  • Vuoden päijät – hämäläinen kulttuuriteko, ”Aukusti” – palkinto Summer Up – festivaalille / Etelä – Suomen Sanomat (2012)
  • Vuoden tapahtuma – palkinto Summer Up – festivaalille / Lahden Elmu (2013, 2014 ja 2015)

Koulutus

  • Lahden Ammattikorkeakoulu, Liiketalouden oppilaitos, Yrityshallinnon Tradenomi, suuntaus: Henkilöstö – ja taloushallinnon johtaminen (2009)
  • Lahden Mukkulan Lukio, Ylioppilas (2003)
  • Lahden Lyseo, peruskoulu (2000)

Kielitaito

  • Suomi
  • Englanti
  • Venäjä

Tapahtumatuotantoja / Mustonen & Hakala Oy

  • Summer Up – festivaalit /Lahti/ kävijämäärä: 40.000 + (järjestin tapahtumaa vuodesta 2003 – 2015)
  • YleX Pop / Lahti / 7.000+ katsojaa / vuodet: 2016 & 2017
  • Cheek olympistadion konsertit / Helsinki / 80.000 katsojaa / 2014
  • Summer Sound – festivaali / Hki / kävijämäärät: 30000 + (2014-2015)
  • Abiristeilyt / Tallink Silja & Viking Line / Charter / kävijämäärät: 15.000 + (2014-2015 )
  • Stars of the Stadium – Suomen suurin lumilautailutapahtuma / Lahti / kävijämäärät: 3500 (2013 & 2014)
  • Summer Up cruise / Tallink Silja / charter / kävijämäärät: 4000-4500, kaksi risteilyä vuodessa (2012- 2015)
  • Seiskan 20v. yksityistilaisuus /Hki / kävijämäärät: 2500 (vuonna 2012)
  • Welcome Justin Bieber party / Hki / kävijämäärät: 3000-4000 (vuonna 2012)
  • Goom – risteilyt / Tallink Silja /charter/kävijämäärät: 4000-4500 kaksi risteilyä vuodessa (vuodesta 2011-)
  • Club Kiss ravintolakiertue / Suomi / kävijämäärät: 300 – 1000 per tapahtuma / tapahtumia noin 120  (vuosina 2010 – 2011)
  • Salpausselän kisat / Lahti / ohjelmavaliokunnan jäsen / kävijämäärät 50.000 + (vuosina 2005 – 2010)
  • Lahti by Night – festivaalit / Lahti / kävijämäärät: 3000-5000 (vuosina 2008 ja 2009)
  • Suomen suurin junioreiden lentopalloturnaus  Power Cup/ Lahti / oheisohjelma, viestintätekniikka sekä stadionkonsertit / osallistujia noin 12.000 ( vuonna 2007)
  • Lahden Cityfestivaali / Lahti / kävijämäärät: 10.000 (vuonna 2006)
  • Colosseum festivaali / Lahti / kävijämäärät: 3500 (vuonna 2006)
  • Lukuisia muita ravintolatapahtumia ja – kiertueita sekä muita yksittäisiä pienempiä ja suurempia tapahtumia / Suomi / yhteensä noin 600 tapahtumaa (vuodesta 2002 – )

Aikaisempi työkokemus (1998-2011)

Martin Mustonen Tmi.

  • Tapahtumatuotanto
  • Esiintyminen, keikkamyynti, konsultointi
  • 2003 – 2011

The Room yökerho

  • Lahdessa toiminut hiphop musiikkiin painottunut yökerho
  • Yhteistyössä SK Entertainment Oy:n kanssa & Oskari Hakala Tmi
  • 2010 – 2011

SK Entertainment Oy

  • Tapahtumat ja markkinointi
  • Martin Mustonen Tmi.
  • 2010 – 2011

Suomen Ravintolatoimi Oy

  • Tapahtumat ja markkinointi
  • Martin Mustonen Tmi.
  • 2009 – 2010

MTV Oy / MTV3

  • Myyntineuvottelija
  • 2008 -2009

FS – Holding Oy / Nightclub Diva ketju

  • Tapahtumat ja markkinointi
  • Martin Mustonen Tmi.
  • 2006 – 2007

Artistiura (Martin Mustonen Tmi)

  • Esiintyminen, keikkamyynti, laskutus
  • 2002 – 2007

Telia Product Oy / Extra Oy

  • Myyntineuvottelija
  • 2003 (lomatyöntekijä 2kk)

Novacall Oy / Dna Finland

  • Laskutusneuvoja
  • 2003 -2004

LTM Company

  • Teollisuusmaalaamotehtaan duunari
  • 2003 (kesätyö 3kk)

Suomen Posti

  • Asiakaspalvelija
  • 2002 – 2003 (osa-aikainen työ lukion ohessa)

Kestobetoni

  • Sekatyöläinen
  • 2002 (kesätyö 2kk)

Vakuutusyhtiö Palonvara

  • Vakuutusmyyjä
  • 2001 (kesätyö 3kk)

Collect Law Oy

  • Myyntineuvottelija
  • 2000 – 2001 (lukion ohessa)

Lahden Erotuomarikerho / Suomen palloliitto

  • Jalkopalloerotuomari
  • 2000 kevät ja kesä (lukion ohessa)

Suomen Talokeskus Oy

  • Tekstinkäsittelijä ja asiakaspalvelija
  • 1999 – 2001 (peruskoulun ja lukion ohessa)

Hollolan kirkonkylä

  • Mansikanpoimija
  • 1998 (kesätyö 1kk)

 

Yksi vastaus artikkeliin “MARTIN”

Kommentit on suljettu.